The Desolation of Smaug saapu viimeinkin tänne sivistyksen ulottumattomiinkin, joten kävin tietysti heti lunastamassa sen. Päivän pelastus, taidan katsella tuon heti tänä iltana ja kuolata Dean O'Gormania. Alkaa taas pikkuhiljaa kyllästyttää tää yksin kotona istuskelu, mutta onneks 13 kääpiötä, muutama velho, hobitti ja järvikyläihmiset pitää seuraa.
En ees muista millon olisin viimeks leikkinyt kuvanmuokkausohjelmalla näin, mutta oon nyt pelaillut Alice: Madness Returnsia ja kuunnellut Danny Elfmanin Alice soundtrackia viimeaikoina, joten inspiraatio iski.
Sama inspiraatio jatkui myös päivän asussa ainakin jollain tasolla, värit oli Alicen mekkoon sointuvat ja koruissa avaimet ja kellot mukana, selviä Wonderland viboja, eikö? Ei? No ei sitten.
Joillain ylemmillä tahoilla on muuten selvästi jotain miun blogia vastaan. Aina kun koitan tehdä postausta, tulee jotain vastoinkäymisiä eteen. Tänään huomasin että kone on kirjannu miut ulos Flickristä enkä enää muistanut tunnuksiani, ja onnistuin jotenkin lopulta hoitamaan homman niin että nyt kirjauduin vanhalla käyttäjätunnuksella sisään, mutta päädyinki jollekin uudelle tilille jolla ei ollu mitään miun aiemmista kuvista ladattuna? Selevä. Meni hermot sen kanssa tappeluun joten nää kuvat on nyt sitten eri käyttäjätilille ladattuna, liekkö tuolla nyt niin väliä. Kerkee tän asian joskus myöhemminkin selvittää jos jaksaa.
En muuten tiiä miten näiden kuvien muokkaus oikein suju, en oo koskenutkaan muokkausohjelmaan ties miten pitkään aikaan ja en edes nää nyt kunnolla kun en jaksanut ottaa piilolinssejä pois eikä näillä nää kunnolla lähelle. Että pahottelut jos näyttää typerältä, armahtakaa pls, ainakin yritin. Tekstiosuuskin on ehkä normaalia(kin) pitkäveteisempi kun ei nyt oikeen lähe normaalilla tyylillä, the Hobbitin tuomasta piristyksestä huolimattakin on ihan tylsä olo. Pitäis varmaan koittaa oikeesti tehdäkin jotain pelaamisen ja elokuvien katsomisen lisäks. Ehkä.
Mutta nyt taidanki tästä siirtyä Middle-earthin puolelle, näkyillään!
PS. En ottanu Remmin luota kun kolme kuvaa kameralla ja nekin on erittäin heikkolaatusia, hienosti taas toimi suunnitelmat! Kannatti raahata kameraa joka paikkaan mutta ottaa kuvat kuitenkin puhelimella, 5/5 minä, GJ. Oli kuitenki kivaa, vaikken voinut edes luovuttaa verta kun rupes pyörryttämään sen neulan käteen iskemisen jälkeen (edellisen yön runsailla parin tunnin unilla saatto olla osuutta asiaan, heheh) ja nehän irrotti kaikki piuhat heti ja lopetti sen siihen. Mitä turhia, oisivat miun puolesta saanu antaa miun pyörtyä siihen ja imeä sitten kuiviin kun oisin ollu kätevästi elottomana, mutta ei sitten.



ah miten kiva ku tänääki aamulla just yritin laittaa luomiväriä 20min (jonka ansiosta tietenki myöhästyin melkein koulusta oops..) ja eihä siitä ylläri tullu mitää ja lopulta päädyin pyyhkimään ne pois :( niin ja sitten tulen tänne ja nään taas kerran noi siun täydelliset silmämeikkailut! >:( MASENTAVAA
ReplyDeleteHups vissiin ollu liian pitkä tauko bloggaamisesta kun merkihin tän kommentin ensin vahingossa spämmiks, hienosti! Mutta haha voi ei, jos piristää yhtään niin miunkin piti kyllä tapella näitten kanssa ties miten pitkään tänään :D
Delete